Rakennusalan perustutkinto tai käsi-ja taideteollisuuden perustutkinto, jossa on suuntauduttu rakennusalaan, antavat hyvän pohjakoulutuksen alalle. Myös suoraan peruskoulusta alalle siirtyneet voivat myöhemmin suorittaa ammatillisen perustutkinnon, jotka vastaavat nuorten ammatillisessa koulutuksessa suoritettavia perustutkintoja. Myös oppisopimuskoulutus on mahdollinen.
Rakennusalan yksi erityispiirre on se, että alan työntekijöistä reilusti yli puolet toimii ammatissaan ilman varsinaista koulutusta. Tavoitteena onkin lisätä alan koulutettujen osuutta. Tähän pyritään mm. ammatti- ja erikoisammattitutkintoja järjestämällä.
Ammattitutkintokokeen läpäisyyn vaadittavan ammattitaidon kartoittaminen kestää n. 2 - 3 vuotta. Ammattitutkintojärjestelmän piiriin kuuluvat kirvesmiehet, muurarit, rakennusmiehet, rakennuskonemiehet, lattianpäällystäjät, maalarit sekä lasittajat. Ammattinimikkeiden lukumäärää tullaan kuitenkin lisäämään. Erikoisammattitutkinnon eli ylemmän ammattitutkinnon suorittaneet ovat alansa huippuosaajia. Erikoisammattitutkintoja järjestetään tätä nykyä kirvesmiehille, muurareille, rakennusmiehille ja maalareille. Myös näiden osuutta tullaan lisäämään.
Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa tekniikan ammattikorkeakoulututkinnon, insinööri (AMK) rakennustekniikan koulutusohjelmassa. Rakennustekniikkaa voi opiskella Teknillisessä korkeakoulussa, Tampereen teknillisessä korkeakoulussa ja Oulun yliopiston teknillisessä tiedekunnassa.