Korjausrakentaminen on lisääntynyt viime aikoina. Nyt korjataan paitsi todella vanhoja rakennuksia myös 70- ja 80-luvuilla rakennettuja lähiöitä. Myös julkisia rakennuksia ja liikerakennuksia ajanmukaistetaan. Talojen uudis- ja korjausrakentamisessa asiakas ja hänen tarpeensa pyritään ottamaan huomioon yhä enenevässä määrin. Kodinkoneiden, uusien kalusteiden, saunojen, kehittyneemmän LVI-tekniikan yms. asennustöiden hallinta on muuttanut aiempaa työnkuvaa ja tuonut mukanaan uusia vaatimuksia.
Teknologia kehittyy hurjaa vauhtia, ja rakennustuoteteollisuudessa sitä hyödynnetään yhä enemmän. Uusia tuotteita ja työtapoja kehitetään jatkuvasti eri puolilla maailmaa, ja kansainvälinen toiminta onkin laajentunut. Hyväksi koetut tuotteet ja työtavat leviävät nopeasti maasta toiseen.
Ergonomisia, työtä helpottavia ja keventäviä laitteita kehitetään jatkuvasti, mutta niiden käyttöönotto on ollut valitettavan hidasta. Työsuoritukset tehdään edelleen suunnilleen samoin kuin 30 vuotta sitten. Tähän pyritään saamaan parannusta.