Lastentarhanopettajaksi valmistuu suorittamalla yliopistossa kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon. Opiskeluaika on noin kolme vuotta. Lastentarhanopettajaksi voi opiskella Helsingissä, Jyväskylässä, Kajaanissa, Oulussa, Pietarsaaressa, Raumalla, Savonlinnassa ja Tampereella.
Luokanopettajaksi pyrkivät suorittavat kasvatustieteen maisterin tutkinnon. Luokanopettajaksi voi opiskella Helsingissä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Kokkolassa, Oulussa, Raumalla, Rovaniemellä, Savonlinnassa, Turussa ja Vaasassa.
Aineenopettajaksi opiskelevat suorittavat yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon joka yleensä sisältää kahden koulussa opetettavan aineen opinnot sekä niiden lisäksi opettajan pedagogiset opinnot.
Erityisopettajaksi tai erityisluokanopettajaksi voi valmistua opiskelemalla kasvatustieteen maisteriksi pääaineena erityispedagogiikkaa Joensuun ja Jyväskylän yliopistossa tai Åbo Akademissa. Koulutukseen sisältyvät pääaineen lisäksi erityisopettajan opinnot, opettajan pedagogiset opinnot ja valinnaiset sivuaineopinnot. Toinen tie valmistua erityisopettajaksi on hakeutua opettajatutkinnon jälkeen erillisiin erityisopettajan opintoihin.
Oppilaanohjaajaksi voi valmistua Joensuun yliopistossa tai suorittamalla korkeakoulututkinnon jälkeen erilliset oppilaanohjaajan opinnot Jyväskylän yliopistossa ja Åbo Akademissa.
Ammatillisten opintojen opettajaksi pyrkivän on suoritettava ensin ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva ammattikorkeakoulututkinto ja hankittava sen jälkeen vähintään kolmen vuoden työkokemus omalta alalta. Vasta tämän jälkeen voi hakeutua opettajankoulutukseen, jonka voi suorittaa joko vuoden pituisena kokopäiväopiskeluna tai kolmen vuoden monimuotokoulutuksena.
Korkeakoulu- ja yliopisto-opettajilta vaaditaan yleensä lisensiaatin tai tohtorin tutkinto opettamassaan aineessa.