Nuorisotyön avulla edistetään nuorisotoimintaa ja parannetaan nuorten elinoloja. Nuorisotyötä tekevät kunnallisen nuorisotoimen lisäksi erilaiset järjestöt, seurakunnat sekä koulut. Toiminnalle on ominaista, että nuoret ovat siinä mukana vapaaehtoisesti. Nuorisotyön asiakasjoukko koostuu hyvin monenlaisista ihmisistä, sillä periaatteessa siihen kuuluvat kaikki 7-29-vuotiaat nuoret.
Lakisääteistä nuorisotyötä rahoitetaan veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista. Määrärahat jaetaan opetusministeriön päätöksen mukaisesti mm. valtakunnallisten nuorisojärjestöjen tukemiseen, nuorten työpajatoiminnan kehittämiseen, kansainvälisen yhteistyön sekä nuorisokulttuurien tukemiseen.
Suomen kunnissa on yhteensä noin tuhat kunnallista nuorisotilaa ja noin sata kurssi- ja leirikeskusta. Kunnat järjestävät nuorisotiloissa ja koulujen kerhoissa monipuolista ohjattua toimintaa. Paikallisesta nuorisotoiminnasta vastaavat kuntien lisäksi myös seurakunnan nuorisotyö, koulujen harrasteryhmät, kaupalliset yritykset sekä erilaiset järjestöt.
Koululaisille suunnattu iltapäivätoiminta on tärkeä osa nuoristotoimintaa. Se on tarkoitettu 7-10-vuotiaille ja se on kaikille avointa, vapaata ohjattua toimintaa.