Matkatoimistot voivat olla täyden palvelun toimistoja tai rajoitetuin oikeuksin toimivia. Täyden palvelun matkatoimistoilla on matkanjärjestäjien ja liikenneyhtiöiden edustus sekä täydet lipunkirjoitusoikeudet. On olemassa myös erityismatkatoimistoja, jotka keskittävät myyntinsä tietyille kohderyhmille. Lisäksi alalla toimii asiamiehiä sekä matkanjärjestäjiä.
Suurissa toimistoissa ja matkanjärjestäjien palveluksessa on pitkälle erikoistuneita virkailijatehtäviä. Toimistoissa on myös erikseen toimistotyöntekijöitä, johtotehtävissä olevia sekä matkaoppaita.
Matkatoimistot ovat liikeyrityksiä, jotka veloittavat palveluistaan ja saavat tuottonsa lähinnä myyntiprovisioina. Matkatoimistoissa myydään ja kirjoitetaan matkalippuja. Toimistot myyvät myös muiden tuottamia valmismatkoja ja matkapaketteja. Osa toimii matkanjärjestäjinä myyden esimerkiksi seuramatkoja, opiskelijamatkoja ja kielimatkoja. Matkatoimistoissa hoidetaan myös majoitusvarauksia sekä vakuutuksien, passien ja viisumien ja pääsylippujen hankintaa.
Tietotekniikalla on tärkeä merkitys matkatoimistoissa. Teknologia kehittyy jatkuvasti ja tulevaisuudessa erilaiset itsepalvelumahdollisuudet lisääntynevät. Kansainvälistyminen on vallitseva kehityssuunta matkatoimistoalalla. Monet matkatoimistot ovatkin liittyneet erilaisiin kansainvälisiin yhteistyöketjuihin.