Parturi-kampaajaksi valmistuneet työskentelevät yleensä ensin jonkin aikaa työsuhteessa ennen oman yrityksen perustamista. Useimmiten työtilat ovat liikehuoneistossa, mutta myös oman kodin yhteydessä voi työskennellä. Parturi-kampaaja voi työskennellä myös nk. vuokrapaikalla, jolloin liikkeestä on vuokrattu paikkoja useammalle yrittäjälle. Parturi-kampaajia on lisäksi mm. kylpylöissä, sairaaloissa ja palvelutaloissa.
Parturi-kampaaja tekee hiusten, hiuspohjan ja parranalueen ihon hoitoja sekä pään ja niskan hierontaa. Hoidot voivat kohdistua hiusten ja hiuspohjan kunnon ylläpitämiseen ja vaurioituneiden hiusten korjaamiseen. Työhön kuuluu erilaisten hiusmallien suunnittelua, hiusten muotoilua ja värjäämistä. Työssä vaaditaan sosiaalisia taitoja, ja käden taitoja sekä luonnontieteiden tuntemusta.