Suomalaisen elokuvan asema on viime vuosina vahvistunut, nyt yleisö haluaa taas nähdä kotimaisia elokuvia. Suomalaisten elokuvien vienti ulkomaille on kuitenkin ollut vähäistä. "Kaurismäki-ilmiö" osoittaa, että suomalainen elokuva voi pärjätä kansainvälisilläkin markkinoilla, mutta perässä tulijoista on vielä puutetta.
Kotimaisen tv-tuotantoalan ongelmia ovat niin ikään suomalaisten ostajien pieni määrä ja ohjelmien vähäinen kansainvälinen vienti. Pienten tuotantoyhtiöiden maassa olisi tärkeää verkostoitua, jotta toiminnasta tulisi kannattavaa.