Opiskelutulkille, varsinkin uudelle tulkille, uusi työ voi olla pelottavaa ja jännittävää. Sen vuoksi tilanne voi alussa tuntua sekä sinusta että tulkista vaikealta ja ongelmia saattaa esiintyä. Vie aikaa ennen kuin totutte työskentelemään yhdessä. Keskustelkaa avoimesti! Tulkillasi voi alussa olla vaikeuksia tulkkauksessa sekä opiskelualasi viittomien ja sanaston hallinnassa, varsinkin jos hänen työkokemuksensa on vähäinen. Taito varmasti kehittyy, kun kokemus lisääntyy. Muista, että tulkin työ on hyvin raskasta, siksi hänellä on oikeus levätä välituntien aikana.
Jos joudut olemaan pois luennoilta tai tunnilta, ilmoita siitä tulkille etukäteen. Jos et saa yhteyttä tulkkiin, ilmoita kuitenkin opiskelupaikkaasi. Tulkki saa siten tiedon poissaolostasi. Jos jostain syystä joudut olemaan poissa pidemmän aikaa, ilmoita asiasta tulkille heti, kun tiedät asian.