| |
| |
|
Erilainen oppija lukiossa
Lukioiden opetussuunnitelmissa on viime aikoina pyritty huomioimaan erilaiset oppijat entistä paremmin, mutta huomioiminen on vielä valitettavan usein opiskelijan oman aktiivisuuden varassa. Tuen saamisen osalta on erityisen tärkeää, että opiskelija kertoo opettajille, erityisopettajalle tai opinto-ohjaajalle oppimisvaikeuksistaan. Jos oppimisvaikeudet on todettu peruskoulussa, oppimisvaikeuksista kannattaa mainita jo kouluun ilmoittauduttaessa. Jos oppimisvaikeudet tulevat esille vasta lukiossa opiskellessa, kannattaa mennä juttelemaan esimerkiksi lukion erityisopettajan tai opinto-ohjaajan kanssa asian selvittämiseksi.
Tukimuodot räätälöidään opiskelijalle oppimisvaikeuksien mukaan. Esimerkkejä tukimuodoista ovat: keskustelu opettajan kanssa, tukiopetus, pidennetty vastausaika kokeissa, suulliset kokeet ja tuntien nauhoittaminen. Monissa lukioissa on myös tarjolla ”opi oppimaan” -kursseja, joilla opiskelijoille neuvotaan vaihtoehtoisia opiskelumenetelmiä ja autetaan etsimään sellaisia oppimismenetelmiä, joiden kautta oppiminen on helpompaa.
Opiskelijalla olisi hyvä olla esimerkiksi erityisopettajan, puheterapeutin, foniatrin, neuropsykologin tai neurologin kirjallinen lausunto siitä, miten oppimisvaikeus vaikuttaa oppimiseen sekä suositelluista tukimuodoista. Kirjallisen lausunnon perusteella opiskelija voi sopia opettajan kanssa myös siitä, millaisia erityisjärjestelyjä hän kaipaa koetilanteeseen. Lausunnon perusteella oppimisvaikeus tulisi ottaa huomioon myös arvioinnissa.
|
|