| |
| |
|
Yliopisto
Yliopistolla tarkoitetaan korkeakoulua, jossa on useamman tieteenalan opetusta. Myös teknillinen korkeakoulu, kauppakorkeakoulu, taideteollinen korkeakoulu, teatterikorkeakoulu ja kuvataideakatemia ovat yliopistotasoista koulutusta. Yliopistoissa suoritetaan alempia ja ylempiä korkeakoulututkintoja. Opiskelu kestää alasta riippuen viidestä vuodesta eteenpäin, mutta usein myös lyhyemmässä ajassa on mahdollisuus valmistua. Yliopistossa opiskelu on tieteellispohjaista eli opiskelussa korostuvat luennot, tutkielmien ja esseiden tekeminen ja kirjatentit. Monilla aloilla järjestetään myös esimerkiksi laboratoriotöitä ja työharjoittelua. Taide- ja teatterialoilla yliopisto-opiskelu on luonnollisesti hyvin tekemiseen painottuvaa; näiden alojen osaajaksi ei voi oppia lukemalla. Tutkintotodistuksen saadakseen yliopisto-opiskelijan täytyy tehdä pro gradu -työ, joka on tutkimus jostakin opintojen alaan kuuluvasta aiheesta.
Yliopiston jatkotutkinnot (lisensiaatti ja tohtori) ovat tieteellistä jatkokoulutusta ja niiden suorittajat ovat usein yliopistoilla töissä tutkimus- ja opetustehtävissä.
|
|