| Oppisopimus
Oppisopimuksen kautta on mahdollista suorittaa ammatillinen tutkinto lähes kokonaan työssäoppimalla. Oppisopimusopiskelija hankkii siis saman ammattitaidon kuin ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleva, mutta opiskelu tapahtuu työpaikalla työtä tehden. Koulunpenkillä oppisopimusopiskelija istuu työnteon lisäksi noin 5 päivää kuukaudessa.
Oppisopimusopiskelija on työsuhteessa oppisopimuspaikkaansa ja hänelle maksetaan työskentelystä myös palkkaa. Opiskelu kestää noin kolme vuotta. Oppisopimusopiskelijaksi otetaan yleisimmin 17 vuotta täyttäneitä.
Oppisopimukseen pääseminen edellyttää hakijalta erityistä omatoimisuutta. Oppisopimuspaikka hankitaan itse yrityksistä kyselemällä. Lisätietoja ja apua hakija saa oppisopimustoimistosta, jossa tehdään myös lopullinen sopimus. Lisätietoja ja oppisopimustoimistojen internetsivuja löytyy osoitteesta www.oppisopimus.net.
|