SANASTO - T
Toisen asteen koulutus
Opiskelu lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa on toisen asteen koulutusta.
Tutkinto
Koulutus johtaa tutkintoon. Tutkinnolla saavutetaan tietty pätevyys ja oppiarvo.
Tutkintonimike
Opiskelija voi käyttää tutkintonimikettä, kun hän on suorittanut tietyn opintokokonaisuuden hyväksyttävästi tai osoittanut näyttökokein ammattitaidon, joka kyseisessä tutkinnossa vaaditaan.
Työelämän tutkinto
Työelämän tutkintoja ovat esimerkiksi aikuistutkinto ja näyttötutkinto. Tutkinnon suorittaja on voinut hankkia tietonsa ja taitonsa työssä, opiskelussa ja harrastuksissa.
Työpaikkakoulutus
Työpaikkakoulutus on koulutusta, jonka työnantaja järjestää työntekijälleen. Työnantaja huolehtii myös koulutuksen kustannuksista.
Työvoimakoulutus
Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille henkilöille. Koulutukseen hakeudutaan aina työvoimatoimiston kautta. Sen aikana on mahdollista saada koulutustukea tai työmarkkinatukea.