Teksti esille / Teksti piiloon
No nyt oon täällä, siitä oli niin ku suoraan niin kuin semmosta hyötyä, että mä olin tietonen suomen kouluelämästä, se on monimutkainen mutta joustava, sitten olin itse kokenut ja kun mä tulin itse syksyllä – 99 opiskelemaan, mä hain yliopistoon vierailevana opiskelijana sitten opinto-ohjaajakoulutukseen, ja kolmas hakulomake se oli vielä jatko-opintoihin. Ja se ensimmäinen vierailevan opiskelijan se, sitä mä sain hyödyntää kaksi vuotta. Sain pidentää, oli oikeus siihen. Mutta sitten syksyllä – 99 vielä opinto-ohjaajat, koska mä en päässy koulutukseen mutta kuitenkin suostuivat että mä voin syyslukukauden aikana seurata heidän opetusta ja sitten ottaa sieltä kaikki mikä oli mahdollista: etätehtävät, ja osa niistä just lähijaksoista oli Jyväskylässä ja välillä oli taas Virossa ja siitä oli taas hyötyä siinä maahanmuuttajatyössä. Ja kävi ilmi, että tuli erilaisia muutoksia minun suunnitelmiin, sitten mä lähdin etsimään syksyllä tai marras- joulukuussa töitä täältä. Löysin että mä olin saanut niin paljon aikaiseksi että voisin täällä hyödyntää sitä niitä tehtäviä, sitä osaamista ja kokemusta.