|
ASIOIMISTULKKI
|
|
Asioimistulkki tulkkaa suomalaisen viranomaisen ja maahanmuuttajan välisiä keskusteluja esimerkiksi terveyskeskuksessa, poliisiasemalla tai muussa virastossa.
Asioimistulkin ammattitaito hankitaan opiskelemalla ammattiin. Kieliä voi opiskella yliopistossa. Asioimistulkiksi voi opiskella myös oppisopimuksella. Tulkin on hallittava kaksi työkieltä, joista toisen on oltava Suomen virallinen kieli (suomi tai ruotsi). Toinen kieli on yleensä tulkin äidinkieli, jota hän osaa kirjoittaa ja puhua virheettömästi kaikkine vivahteineen. Jos hallitsee kieliä hyvin ja osaa tulkata, asioimistulkin ammattitutkinnon voi suorittaa myös näyttötutkintona. Tutkinto koostuu kahdesta osasta, kirjallisesta ja suullisesta. Ensin on päästävä läpi kirjallisesta osasta, jotta voi osallistua suulliseen. Tutkinnon suorittamisen edellytyksenä on yleensä noin kolmen vuoden työkokemus alalta. Asioimistulkin ammattitutkinnon suorittajalta edellytetään lukuisia asioita. Näitä ovat muun muassa tulkkauskielten hallinta ja ammattisanaston ja sanontatapojen hallinta.
Näyttötutkinnosta löytyy lisätietoa Opetushallituksen sivuilta.
Helsingin seudun asioimistulkkikeskus on maan suurin kunnallinen tulkkaus- ja käännöspalveluja tuottava yksikkö. Tulkkikeskuksen sivuilta löytyy tietoa tulkkauksesta. |